
Aika-ajoin varsinkin näin vaalien alla oikeiston
puolelta kuulee rajua arvostelua Ay-liikettä ja sen toimintaa
kohtaan. Miksi? Ay-liikkeen tehtävä on puolustaa
tavallisten ihmisten oikeuksia tässä maailmassa jossa
raha ja markkinatalous
määräävät.
Näitten määräysvaltaa ja mahtia ei
kai kukaan voi kieltää. Onko siis
väärin puolustaa
työntekijöitä ja pitäisi antaa
pääoman yksin
määrätä miten, missä ja
kuinka työvoimaa käytetään ja
ihmisiä kohdellaan? Ei minun mielestäni. Ei Ay-liike
tietenkään yksin voi eikä ikinä
yksin ole työntekijöiden asioista sopinut vaan
työntekijöiden edustajana työnantajapuolien
kanssa.
”Työläinen” joksi eräs
presidenttiehdokas itsensä tituleerasi ja jonka samaisen
ehdokkaan puolue otti omaksi teesikseen on varsin nurinkurinen ajatus
johon oli ja on vaikea yhtyä. Juuri heidän
suunnastaan Ay- liikettä oltaisiin
mielellään siirtämässä
historiaan ja näin antamaan
päätäntävaltaa yritysten itse
päättää miten he
työnsä teettävät ja näin
heikentää työläisten asemaa.
Voitaisiinko elämiseen riittävä palkkataso
taata kaikille? Olisiko työntekijällä
minkäänlaista suojaa irtisanomisia vastaan? Olisiko
työajat tai olosuhteet enää
inhimillisellä tasolla? Olisiko
työttömyysturvaa? Kertyisikö
tekemästäsi työstä
enää mitään
eläkettä? Ei varmasti nykyisellä tavalla,
sillä nyt jo yritysjohtajat ja sijoittajat valittavat
suomalaisen työn kalleudesta ja siksi tulevaisuudessa
toimintoja joudutaan siirtämään halvempiin
maihin samalla kun he tunkevat valtavia voittoja ja optioita
takataskuunsa. Pelottelu on tehokas ase ja jos se ase millä
tuleen vastataan riisutaan tiedetään miten
käy.
Yhdessä asiassa myönnän Toveri
Niinistön ja hänen puoluetovereidensa olevan
oikeassa. Me kaikki olemme työläisiä.
Minkä takia siis joudumme työpaikoillamme tappelemaan
pienistäkin rahoista ja oikeuksista toisia
”työläisiä” vastaan?
Miksei kaikilla ole oikeutta vaatia osaansa työnantajan
hyvästä tuloksesta tai palkkiota hyvin
tehdystä työstä? Todellinen
työläinen on solidaarinen toista
työntekijää kohtaan ja toimii sen mukaan.
Pyrkimyksenä Ay-toiminnalla ja
työväenliikkeellä on tasa-arvoisempi
yhteiskunta.
Teoria jota oikeistolainen ideologia hellii on että jonkun
täytyy ensin rikastua jotta on mitä jakaa
köyhemmille. Se ei ole vielä koskaan toiminut.
Totuushan on että meidänkin maassamme rikkaat
rikastuu ja köyhät köyhtyy. Ja jotka
eivät kahmi tarpeeksi omaisuutta ovat ansainneet kohtalonsa.
Se on mielestäni pelkkää ahneuden
ideologiaa. Omaisuuksia haalitaan kaikin keinoin laillisin ja
laittominkin ja niitä jotka kahmivat eniten kadehditaan. Kenen
kustannuksella? Tavallisen työläisen.
Töitä ja pääomaa
siirretään maastamme pois ja sen kautta verotuloja
millä ihmisten hyvinvointia pidetään
yllä, kymmeniä tai satoja ihmisiä
irtisanotaan jotta omistajien salkkuun saataisiin
lisää rahaa. Tästäkin huolimatta
todellinen työläinen maksaa velvoitteensa
yhteiskunnalle pienistäänkin tuloistaan jotta se
koituisi solidaarisesti kaikkien eduksi.
Mielestäni meidän ei tarvitse vain kiittäen
tyytyä osaamme vaan jokaisella on oikeus taistella
tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. Vähiin on
käynyt suurimman kansanluokkamme eli tavallisen
työläisen ääni maamme
kansanedustuslaitoksessa. Uskon että siihen olisi tarvetta.
Käytä siis ääntäsi Kunnallisvaaleissa 2008.
Pekka Mäenpää